Espanjan palkat ja hintataso
Konsulttiyritys Adeccon palkkavertailun (2017) mukaan keskipalkka Espanjassa on 1 636 euroa kuukaudessa.
Saman tutkimuksen mukaan Suomen keskipalkat ovat noin 1 000 euroa enemmän. Ero johtuu mm. alhaisemmasta kustannustasosta sekä verotuksen nollatasosta. Veroa pidätetään jos vuosittainen tulo ylittää 22 000 euroa. Verotuksessa huomioidaan myös työntekijän henkilökohtaiset vähennykset.
Minimipalkka Espanjassa on 736 euroa.
Normaali palkka myyjän tai tarjoilijan työstä on noin 850 – 900 euroa kuukaudessa, työviikko on kuusi päivää. Ylitöitä tai viikonloppulisiä ei tunneta. Tosin työsopimukseen kuuluu 14 kuukausipalkkaa vuodessa ja palkallisia vapaapäiviä kertyy vuodessa useita.
Aurinkorannikon suomalaisyrityksissä pohjapalkka on 1 000 – 1 150 euroa kuukaudessa. Myyntityöstä saa usein myös provision. Parhaimmat työntekijät voivat tienata jopa 3 000 euroa kuukaudessa.
Hintataso Espanjassa
Elintarvikkeet ovat noin 30 – 35 % halvempia verrattuna Suomen hintoihin. Fuengirolassa paikallisbussi maksaa 1,15 euroa, kymmenen kerran sarjakortilla hinta jää alle euron. Taksimatka kaupungin laidalta toiselle on noin seitsemän euroa ja hiusten leikkauksen tai värin saa halvimmillaan viidellä eurolla.
Asumiskustannukset
Kimppakämpän tai huoneen kuukausivuokra Fuengirolasta on 200 – 300 euroa, kahden makuuhuoneen kerrostaloasunto pitkäaikaissopimuksella on 500 – 800 euroa. Lyhytaikais- vuokrauksessa (alle 11 kk) sähkö, kaasu, vesi ja netti saattavat kuulua hintaan. Sesonkiaikaan, kesä-elokuussa, viikkovuokra voi olla sama kuin talvikaudella kuukauden vuokra. Pitkäaikaisvuokrasopimuksessa muut asumiskulut maksetaan usein erikseen, ja parhaassa tapauksessa kuukausivuokra pysyy samana ympäri vuoden.
Seuraa meitä Facebookissa ja saat jatkuvasti hyödyllistä informaatiota Espanjassa asumiseen ja työskentelyyn. Sivullemme pääset suoraan tästä linkistä:
facebook.com/duuniaespanjasta/
Muita sinua mahdollisesti kiinnostavia artikkeleita
Sähkö, kaasu ja vesi
Misse ja Moppe koppaan – ja matkaan
Asunto Aurinkorannikolta
Perheen kanssa matkaan
Aurinkorannikko on harrastajan paratiisi
Aurinkorannikolla elämä on tässä ja nyt